perjantai 19. lokakuuta 2012

Pikaperjantai

Pikainen päivitys tähän väliin, sillä kohta pitää jo rientää töihin. 

Tänä aamuna heräsin yllättävän helposti ja aamupalan jälkeen suuntasinkin salille. Tänään kyytiä sai olkapäät ja rinta. Joissain liikkeissä jouduin nostamaan painoja hieman sen takia, että haluamani painot olivat varattuina ja yllättävän hyvin sitä jaksoi. Pitäis vaan koko ajan muistaa kokeilla niitä raskaampia painoja rohkeasti.


Treenin jälkeen piipahdin kotona syömässä ja sen jälkeen suuntasin kaupunkiin tapaamaan tuttavaani Minnaa. Minnalla oli lainassa pari tankotanssi DVD:tä Jamillan The Art of Pole-sarjasta. Minna innostui viime keväänä tankotanssista ja annoin ne hänelle lainaan kotitreenejä varten. Nyt kiinnostus kuitenkin on siirtynyt muihin asioihin ja levyille ei ollut enää käyttöä, niin sain ne takaisin itselleni. Sarjan ensimmäisellä levyllä on minulle tunnearvoa, sillä Jamilla itse allekirjoitti sen ja jätti pienen viestin ;)


Kotona olen laittanut valmiiksi taas muutaman päivän ruoat ja hoitanut muutenkin kotia. Pole Academyn henkilökunnan kanssa olemme myös pohtineet studiolle myyntiin tulevia logolla varustettuja vaatteita. Kyllä on niin hienoja vaatteita tulossa, etten malta edes odottaa, että saan niitä itselleni!

Nyt nokka kohti baaria, hyvät viikonloput kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti