maanantai 3. lokakuuta 2011

Tuliteatteria ja Talenttia

Sain olla syyskuussa mukana mielenkiintoisessa projektissa. Kyseessä oli Flamman Kalevala-henkisen trilogian viimein osa Väinämöinen Palaa. Itsehän en tässä esityksessä tuliin koskenut, vaan tutun ja turvallisen tangon kanssa olin tekemisissä.

Etukäteen jännitin kovasti, että kuinkahan sitä pystyy tankoilemaan ulkona pienen pienissä vaatteissa viileinä syysiltoina, mutta liikkuessa tuota viileyttä ei huomannut. Lisäksi tulet lämmittivät mukavasti, joten ongelmana oli ennemminkin hikoilu kuin palelu. Onneks olen löytäny itselleni hikoiluun sopivat grippiavut, jotka toimii minulla loistavasti.

Kunto joutui kyllä koville näissä esityksissä, sillä saimme olla lavalla noin 20 minuuttia. Välillä olimme toki pois tangoilta, mutta suurimman osan ajasta kuitenkin tankoilimme. Joka kerta kuitenkin jaksoi paremmin ja paremmin. Syytä olisi kuitenkin kehittää tuota kestävyyskuntoakin, vaikka tankotanssiesitykset yleensä ovatkin melko lyhyitä.

Kuten kuvista näkee, tanssimme kullalla pinnoitetussa "huoneessa" ja vaatetuksemmekin oli hieman kultainen. Maski oli myöskin kultainen ja siinä oli paaaaaaaaaaaaaaaaljon glitteriä. Ei varmaan ole koskaan ollu niin paljon glitteriä kasvoissa, mutta nopeasti tuohonkin tottui.

Luksusta oli maskeeraus, sillä yleensä sitä joutuu laittamaan itse itsensä kuosiin. Nyt sai vaan istahtaa penkkiin ja muut hoitivat homman loppuun. Toisaaltahan itsensä laittaminenkin on mukavaa puuhaa silloin kun tietää mitä tekee, mutta en tiedä olisinko ihan tuollaista maskia saanut itse tehtyä ainakaan kovin nopeassa ajassa. Glitteriä kyllä aion tunkea myös showryhmän seuraavaan lookkiin ;)

Muu porukka oli mukavaa ja vaikka lämpiössä välillä olikin melko tiivis tunnelma, fiilis pysyi hyvänä. Viimeisen näytöksen jälkeen oli luonnollisesti pippalot ja hauskaa oli! Katsoimme myös videon näytöksistä katsomon katokseen heijastettuna. Oli melko jännä fiilis kun pyörivää katsomoa käännettiin aina samaan tahtiin kun itse esityksissäkin. "Yleisö" oli myös hyvin mukana tässä esityksessä :D

Hieno projekti siis kaiken kaikkiaan!

Itselle iski myös kipinä päästä kokeilemaan tuota tulenpyöritystä. Tarkoitus oli mennä Flamman treeneihin jo viime perjantaina, mutta koska Flamman porukka oli keikalla, ei treenejä järjestetty. Ensi perjantaina siis uusi yritys! Saas nähdä missä vaiheessa sitä sitten ensimmäistä kertaa pääsee kokeilemaan varsinaisesti tulien kanssa. Ensin kuitenkin pitää saada ne perusasiat kuntoon!

Sitten Talenttiin! Talentissa nimittäin on näkynyt muutamia enemmän tai vähemmän tuttuja ihmisiä! Tuosta Flamman projektista tutuksi ovat tullet Niko ja Kasmir sekä Uniton pojat. He siis pääsivät jatkoon alukarsinnoista. Jatkoon on päässyt myös Henriikka Roo tankotanssilla. Tankotanssilla jatkoo yritti päästä myös Trang, mutta hänen taival jäi karsintoihin. Mielenkiinnolla odotan kuinka nämä pärjäävät jatkossa ja toki myös sitä, näkyykö muita tuttuja vielä karsinnoissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti