maanantai 31. lokakuuta 2011

Pole Art 2011

Reilu viikko sitten lauantaina pääsin ihastelemaan omin silmin maailman parhaita tankotanssijoita Savoy-teatterissa järjestetyssä Pole Art tapahtumassa. Kummasti tuo treenimotivaatio kasvoi taas. Pitkä ja kivinen tie on kyllä itsellä edessä ennen kuin oma tanssi näyttää yhtä kevyeltä ja vaivattomalta.

Pole Art tapahtuman nimi kertoo paljon tapahtuman luonteesta. Esityksissä teknisen taidon lisäksi arvostetaan taiteellisuutta, joten esitykset olivat pääsääntöisesti hyvin mukavaa katsottavaa. Itse olisin ehkä kaivannut enemmän eroa esitysten välille, sillä todella monen esityksen teemana tuntui olevan tuska/ahdistus. Tästä huolimatta sitä tuli huokailtua ihastuksesta lähes jokaisen esityksen kohdalla.

Erityisesti miehet ihastutti! Jokaisella oli täysin oma tyyli eli kolmesta parhaasta minun on vaikea valita oma suosikkini, sillä kaikki kiehtoi omalla tavallaan. Näin naisena saa taas olla kateellinen siitä kaikesta voimasta!

Laitan tähän vielä perään videot esityksistä, jotka säväyttivät minua eniten. Lisää videoita muistakin esityksistä löydät PoleRankingin kanavalta



Miesten sarjan voittaja Edouard Doye:


Steven Retchless:


Evgeny Greshilov:


Naisten sarjan voittaja Oona Kivelä:


Anastasia Skukhtorova:


Heidi Coker:


Michelle Stanek:


Intellego pole company:


AERA:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti