torstai 30. syyskuuta 2010

Shoppailua ja autolla ajelua

Tiistaina käväsin taas aamulenkillä. Täytyy kyllä sanoa, että ilma oli täydellinen! Heräilin siis vähän ennen puoltapäivää ja siitä sitte aamutoimien jälkeen pihalle. Ihanan viileä ja raikas ilma ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Piristyi heti kummasti ja nautiskelin koko lenkin ajan, vaikka toki koitin pinkoa samalla reippaaseen tahtiin eteenpäin. Myöhemmin päivällä kävin hieman shoppailemassa urheiluliikkeessä, sillä tennareilla talsiminen noilla pitkillä lenkeillä alkoi tökkimään. Kunnon kävelykengät olivat siis ostoslistalla, mutta tarttuipa sieltä sitten sauvakävelysauvatkin mukaan =) Ilta menikin sitten kaverin hiuksia tuunatessa ... saas nähdä päästäänkö kohta värjäilemään vanhat värit takaisin sillä nyt muutettii todella paljon pliisumpaan suuntaa väriä.

Keskiviikkona olikin vuorostaan salipäivä. Tällä kertaa vuorossa oli rintaa, olkapäätä ja ojentajaa. Nyt sai jo vähän parempaa tuntumaa treeniin, vaikka eri lihasryhmiä treenasinkin. Eiköhän tää tästä taas käyntiin lähde ;) Rupeen merkkailee tännekki sitte treenit painoineen, kunhan vaan saan taas selkeen rytmin ja mulle sopivat painot selville. Treenin jälkeen sitte vielä 20 minsaa crossaria päälle, siitä saunaan ja siellä hörpinki sitte palkkarin ja saunan jälkeen kävin vielä tekemässä kevyet venyttelyt ennen kotiinlähtöä.

Ehdin piipahtamaan kotona ruokailun verran ja siitä pitikin sitten lähteä Poria kohti. Suomen Tankotanssi Oy:llä on studio Tampereen lisäksi myös Porissa ja kävin siellä tuuramassa pari tuntia. Oli kyllä ihan mielenkiintoinen kokemus lähteä ajamaan tuntemattomaan paikkaan autolla, jolla ei ole koskaan ajanut. Noh, hengissä selvittiin sinne ja takas ja tunnitki suju ihan mukavasti =)

Liikunnat:

Ti 28.9. (liten 2. päivä):
60 min Kävely

Ke 29.9. (liten 3. päivä):
40 min Kuntosali (rinta-olka-ojentaja)
20 min Crossari
70 min Tankotanssi (tekniikka 1 ohjaus)
70 min Tankotanssi (voima 1 ohjaus)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti